Puusepät
Kari Virtanen | Rudi Merz >>
Kari Virtanen (s. 1948) on Pohjanmaalla syntynyt ja koulunsa käynyt puuseppä, joka on kulkenut pitkän taipaleen jurvalaisten koristeveiston mestarien opista suomalaisen nykydesignin huipulle.
Ensimmäisen verstaansa Virtanen perusti 19-vuotiaana. Kunnianhimoinen työn jälki kiinnitti suomalaisen muotoilun voimahahmojen huomion – ensimmäisiä yhteistyökumppaneita olivat Alvar Aalto ja Kaj Franck. Kari Virtanen on aina ollut innostunut yhteistyöstä muotoilijoiden ja arkkitehtien kanssa. Hänen seuraansa ovat myös muotoilijat hakeutuneet tarvitessaan taitavaa puuseppää. Virtasen töitä on totuttu näkemään monissa julkisissa tiloissa ja edustustiloissa.
Kari Virtasen tuotannolle on tyypillistä pelkistetty ja rauhallinen muotokieli. Sen lähtökohtana ovat esineen käyttötarkoitus, rakenne sekä puun ominaisuudet. Tavoitteena on hiljainen muoto. Virtasen työn eleettömyyttä on arvostanut muun muassa arkkitehti Steven Holl, joka valitsi Kiasman yleisötuoliksi Virtasen tuolin, koska "sitä ei ollut muotoiltu".
Oman työnsä ja yrityksensä ohella Virtanen on vaikuttanut monissa eri puualan projekteissa. Hänellä on ollut keskeinen rooli myös alan koulutuksen sisältöjen kehittäjänä. 1990-luvun alkupuolelta lähtien Kari Virtanen on ollut yksi Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan voimahahmoista.
Koko ansioluettelo (PDF) >>